Luku 5-kuninkuus Jumalan reprobation. (AW Pink)
"Katsokaa siis hyvyyden ja vakavuus Jumalan." (# Ro 11:22)
Viimeisessä luvussa hoidettaessa suvereniteetin Jumalan Isän pelastuksen, tarkastettiin seitsemän osat, jotka ovat häntä tekemään valintansa lasten keskuudessa miesten ja predestinating tietyt niistä olisi noudatettiin kuva Poikansa. Huomaavaista lukija luonnollisesti kysyä, Entä ne, jotka eivät "on vihitty iankaikkisen elämän?" Vastaus on yleensä palasi tähän kysymykseen, vaikka ne, jotka tunnustavat uskoa, mitä Raamattu opettaa Jumalasta itsemääräämisoikeutta, on, että Jumala kulkee kuin valitun jättää niitä yksin kulkea omaa tietään, ja lopulta heittää ne järveen, koska he kieltäytyivät tiensä, ja hylkäsi Vapahtaja hänen tarjota. Mutta tämä on vain osa totuutta, toinen osa-sellainen, että se loukkaa lihallisen mielen joko kielsivät.
Koska kauhean juhlallisuutta aiheesta täällä ennen meitä, koska se, että nykyään lähes kaikki, jopa ne, jotka tunnustavat olevan kalvinistinen-hylätä ja torjua tätä oppia, ja ottaen huomioon, että tämä on yksi niistä asioista, meidän kirja, joka on laskettu nostaa eniten kiistaa, mielestämme jatkaa tämän näkökohdan tutkiminen Jumalan totuuden vaaditaan. Että tämä osa asiasta Jumalan suvereniteettia täysin mystinen me vapaasti sallia, mutta, se ei ole mikään syy, miksi meidän pitäisi hylätä. Ongelmana on, että nykyisin on niin paljon, jotka saavat Jumalan todistusta vain siltä osin kuin ne voidaan riittävällä huomioon kaikki syyt ja perusteet hänen toimintaansa, mikä tarkoittaa, että ne hyväksyvät vain se, joka voidaan mitata pikkumainen asteikot omat rajalliset.
Jossa se sen baldest muodossa olevan nyt otettava huomioon, on, on Jumala foreordained tiettyjä niistä on kadotus? Että monet ovat ikuisesti kadotettu ilmenee Raamatun, että jokainen arvioidaan hänen tekojensa mukaan ja saada sillä hän on kylvetty, ja että näin ollen hänen "kadotus on vain" (# Ro 3:08) on yhtä varma, ja että Jumala säätänyt, että ei valita pitäisi valita Tietysti he noudattavat nyt sitoutuvat todistaa.
Mistä on edessämme edellisessä luvussa valintaa koskevat noin pelastukseen, se väistämättä seuraa, vaikka Raamattu oli hiljaa sille, että on hylätty muita. Jokainen valinta, ilmeisesti ja edellyttää välttämättä kieltäytymistä, ja joissa ei ole jätetty pois ei voida valita. Jos on jokin Jumala on valittu niin että pelastut, (# 2th 02:03) on oltava muita, joita ei valittu, niin että pelastut. Jos on joitakin, jotka Isä antoi Kristuksen (# Joh. 6:37) on oltava muita, joille hän ei antanut Kristuksen. Jos jotakin joiden nimet on kirjoitettu Karitsan Elämän (# Re 21:27) on oltava muita, joiden nimiä ei ole kirjoitettu siellä. Että näin on me on täysin todistaa alla.
Nyt kaikki tunnustavat, että säätiön maailman Jumalan varmasti edeltätuntenut ja näki kuka ja kuka saa Kristuksen niiden Vapahtaja, siis antaa hyvinvointia ja synnytti jotka hän tiesi hylkäävät Kristuksen, hän välttämättä loi heidät kadotukseen. Kaikki tämä voidaan sanoa vastausta tähän ei, ei, vaikka Jumala edeltätuntenut nämä ovat hylkäisivät Kristuksen, mutta hän ei asetusta että ne pitäisi. Mutta tämä on kerjääminen on todellinen kysymys kyseessä. Jumala oli selvä syy, miksi hän loi miehet, tiettyä tarkoitusta varten, miksi hän loi tämän ja että yksilön ja koska ikuinen määränpää hänen olentoja, hän purposed joko että tämä pitäisi viettää ikuisuus taivaassa tai että tämä olisi viettää ikuisuus Lake of Fire. Jos sitten hän näki, että luodaan tietty henkilö, että hän olisi halveksii ja hylätä Saviour, mutta tietäen tämän etukäteen hän kuitenkin tuonut henkilö perustettiin, on selvää, hän suunnitteli ja säätänyt, että kyseinen henkilö olisi ikuisesti menetetty. Jälleen, usko on Jumalan lahja, ja sen tarkoituksena on antaa vain joitakin, kuuluu tarkoituksena ei anna sitä muille. Ilman uskoa ei ole pelastusta, hän ei usko, se tuomitaan kadotukseen "-siis jos olikin Aatamin jälkeläisten jolle hän purposed ei anna uskoa, se on, koska hän on säätänyt, että olisi kirottu.
Ei vain ole mitään pakoa näistä päätelmistä, mutta historia osoittaa heille. Ennen Divine inkarnaatio, lähes kaksi tuhatta vuotta, suurin osa ihmiskunnasta jäi köyhä jopa ulkoisen armon keinoihin, että suositaan ilman saarnaa Jumalan Sanaa ja ilman kirjallista ilmoitusta hänen tahtoaan. Monien pitkään vuosisatojen Israel oli ainoa valtio, jolle Jumaluus hetkellä otollisiksi erityisiä löytymisestä itse-"Kuka menneet ajat on sallinut kaikkien pakanain vaeltaa omia teitänsä (# Ac 14:16) - Sinä vain (Israel) on En tiennyt kaikki sukukunnat maan päällä. "(# Am 03:02) Näin ollen, kuten kaikki muut kansat olivat menettäneet saarnaa Jumalan sanaa, he olivat vieraita usko, joka tulee näin. (# Ro 10:17) Nämä kansat eivät vain tunne Jumalan itse, vaan tapa miellyttää häntä, ja todellinen tapa hyväksynnän hänen kanssaan, ja keinot saapuu ikuinen nauttia itse.
Nyt jos Jumala olisi tahtonut heidän pelastuksensa, voisiko hän ei ole hetkellä otollisiksi ne keinot pelastuksen? Eikö hän ole antanut heille kaiken tätä varten tarpeen? Mutta se on kiistaton tosiasia, että hän ei. Jos siis jumaluus voi johdonmukaisesti hänen oikeuden, armon ja hyväntahtoisuus, kieltää joidenkin armon keinoihin, ja sulkea heidät brutto pimeyden ja epäuskon (koska synnit heidän esi-isänsä, sukupolvet ennen), miksi se katsottava olevan hänen täydellisyyttä jättää joitakin henkilöitä, monet, epäsuosioon itse, ja että iankaikkisen elämän, joka on yhteydessä siihen? näkee, että hän on Herra ja suvereeni huolehtija molemmat siihen, mihin tarkoittaa johtaa ja keinot, jotka johtavat tätä varten?
Tulossa alas meidän päiviimme, ja ne omassa maassa, on jätetty pois lähes unnumberable väkijoukkoja unevangelized pakana-on se ole itsestäänselvää, että monet elävät maat jossa evankeliumia saarnataan, maat, jotka ovat täynnä kirkkoja, jotka die vieraita Jumala ja hänen pyhyytensä? Totta, armon keinoihin olivat lähellä käsi, mutta monet heistä tiesi sen ei. Tuhannet ovat syntyneet koteihin, joissa niiden käyttöä opetetaan lapsenkengissä pitää kaikki kristityt ulkokullatut ja saarnamiehet kuin kaaren humbugs. Toiset, opastetaan kehdosta vuonna Roomalaiskatolisuus, ja koulutetaan huomioon evankelis kristinuskon tappava harhaoppia, ja Raamatun kirjojen erittäin vaarallista luettavaa. Toiset, kasvatettu "Christian Science" perheitä, tunne enemmän todellista Kristuksen evankeliumista kuin tehdä unevangelized pakana. Valtaosa näistä kuolee täydellinen tietämättömyys rauhan tielle. Nyt emme ole pakko päätellä, ettei se ole Jumalan tahto kommunikoida armon niille? Oliko hän on ollut toinen, olisi hän ei ole itse ilmoittanut hänen armonsa niitä? Jos siis se oli Jumalan tahto aikanaan kieltäytyä heille hänen armonsa, se on ollut hänen tahdon ikuisesti, koska hänen tahtonsa on, kuten itse, sama eilen, ja tänään ja ikuisesti. Toivottavasti se ei pidä unohtaa, että Jumalan providences ovat vain ilmentymiä hänen asetuksia: mitä Jumala tekee ajoissa vain, mitä hän purposed ikuisuudessa-omasta tahdostaan ollessa yksin syynä hänen säädökset ja toimii. Siksi hänen on tosiasiallisesti poistunut jotkut miehet lopullinen impenitency ja epäusko me varmasti Käsittääkseni se oli hänen ikuinen päättäväisesti niin tehdä, ja sen vuoksi hän reprobated jotkut jo ennen maailman perustamista.
Kun Westminsterin tunnustuksessa sanotaan: "Jumalan ikuisesti ollut kaikkein viisas ja pyhä neuvoja omasta tahdostaan, vapaasti ja unchangeably säätää ennakolta mitään tulee ja menee." Myöhään Mr. FW Grant-eniten huolellinen ja varovainen opiskelija ja kirjailija-kommentoimalla nämä sanat sanoi: "On täysin, jumalallisesti totta, että Jumala on säätänyt oman kirkkautensa mitään tulee ja menee." Nyt, jos nämä lausunnot pitävät paikkansa, ei ole oppi reprobation niiden laatimien? Mitä ihmiskunnan historiassa, on yksi asia, joka ei tule antaa joka päivä? Mikä vaan, että miehet ja naiset kuolevat, siirtää pois tästä maailmasta toivoton ikuisuuteen, ikuisuus kärsimystä ja surua. Jos siis Jumala on foreordained mitään tulee ja menee, hän on säätänyt, että valtava määrä ihmisiä pitäisi siirtää pois tästä maailmasta mauton kärsimään ikuisesti Lake of Fire. Myönnettäköön yleinen lähtökohta ei ole erityistä tekemistä väistämätön?
Vastauksena edellisessä kohdassa lukija voi sanoa, että kaikki on vain päättelyä, looginen ole epäilystäkään, mutta vielä pelkkä päätelmiä. Hyvin me nyt huomauttaa, että lisäksi edellä mainittuja päätelmiä on monia kohtia, raamattu, jotka ovat kaikkein selkeä ja niiden opetus tämän juhlallisen aiheesta; kohtia, jotka ovat liian tavallinen epäselvä ja liian voimakas on kierretty. Ihme, että niin monet hyvät miehet ovat kieltäneet niiden kiistattomia väitteitä.
"Joshua teki sodan aikaa kaikille niille kuninkaille. Ei ollut kaupunki, joka teki rauhan Israelin lapsille, paitsi hivviläisten asukkaille Gibeon: kaikki muut ottivat taistelussa. Sillä oli Herran kovettaa sydämensä, että he tulisivat Israelia vastaan taistelussa, että hän voisi tuhota heidät täysin, ja että heillä olisi mitään puolesta, mutta että hän voisi tuhota heidät, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut. "( # JOS 11:18-20) Mikä voisi olla selvempi kuin tämä? Täällä oli paljon kanaanilaiset, joiden sydämet Herra paadutti, jonka hän oli purposed on täysin tuhota, jolle hän osoitti "ei hyväksi". Myönnettäköön, että he olivat jumalattomia, moraalittomia, palvova, olivat ne mitään pahempaa kuin moraaliton, palvova kannibaaleja Etelä-meren saaret (ja monissa muissa paikoissa), jolle Jumala antoi evankeliumin kautta John G. Paton! Totisesti ei. Miksi sitten ei Jehovan komento Israel opettaa kanaanilaiset hänen lait ja neuvoa niitä koskevat uhrauksia tosi Jumala? On selvää, koska hän oli merkinnyt ne pois hävitettäväksi, ja jos niin, että kaikkien ikuisuuteen.
"Herra teki kaiken itse: niin, jopa jumalattomat Päivän pahan .." (# Pr 16:4) Että Herra teki kaiken, ehkä jokainen lukija tämän kirjan avulla: hän teki kaikkia itse ei ole niin yleisesti uskotaan. Että Jumala teki meidät, ei itsemme, mutta itse, ei oman onnen, mutta hänen kunniakseen, on kuitenkin useaan otteeseen vahvistanut Kirjan-Re 4:11. Mutta # Pr 16:4 menee vielä pidemmälle: se nimenomaisesti ilmoittaa, että Herra antoi jumalattomat Päivän paha: se oli hänen suunnittelua antamalla heille on. Mutta miksi? Ei # Ro 9:17 kertoa meille: "Raamattu sanoo faraolle Myös tätä varten olen esittänyt sinulle ylös, että voisin näyttää minun voimani sinussa, ja että minun nimeni olis julisti koko maan päällä!" Jumala on tehnyt pahan että lopussa, hän voi osoittaa "voimansa"-osoittaa se osoittaa, mitä helppoa se on, että hän tukahduttaa stoutest kapinallisten ja kaataa hänen mahtavin vihollinen.
"Ja silloin minä lausun heille julki, en ole koskaan teitä tuntenut poiketa minua, te, jotka työ vääryyttä." (# Mt 7:23) Edellisessä luvussa on osoitettu, että ilmaisu "tietää" ja "ennakkotieto" kun sovelletaan Jumalan pyhät ovat viittaus ei vain hänen prescience (eli hänen paljas tieto etukäteen), mutta hän tuntee suostumus. Kun Jumala sanoi Israelille: "Sinä vain olisin tiennyt kaikista maan sukukunnista," (# Am 03:02) on selvää, että hän tarkoitti, "Sinä vain olisin mitään myönteistä huomioon." Kun luemme # Ro 11:02 Jumala ole hylännyt kansaansa (Israel), jonka hän edeltätuntenut, "on selvää, että mitä merkitsivät on:" Jumala ei ole lopullisesti hylätty, että henkilöt, joille hän on valinnut esineet hänen rakkautensa, ks. # De 7:7,8. Samalla tavalla (ja se on ainoa mahdollinen tapa) meidän on ymmärrettävä # Mt 07:23. Kun tuomion päivä Herran sanon monta, "En ole koskaan teitä tuntenut." Huomaa, että on enemmän kuin vain "minä en tunne teitä." Hänen juhlallisen julistuksen, "En ole koskaan teitä tuntenut"-olit koskaan esineitä minun suostumus. Käsillä "Tiedän (love) minun lampaitani, ja olen tunnettu (rakastettu) miinoja." (# Joh. 10:14) "lampaat", hänen valittunsa, "muutama", hän ei "tiedä" mutta hulttio, ei valita, "monet" hän ei tiedä, ei, ei edes ennen maailman perustamista hän tietää ne, hän "ei koskaan" tunsi heidät!
In # Ro 9:1-33 oppi Jumalan suvereniteettia sen soveltaminen sekä, valita ja hulttio käsitellään ja laajasti. Yksityiskohtainen selvitys tästä tärkeästä luvusta olisi riistäytynyt tämänhetkinen soveltamisala; kaikki voimme essee on pohtia, kun sen osaa, joka selvimmin kantaa kun osa aihetta nyt harkitsee.
# Ro 9:17 "Sillä Raamattu sanoo faraolle edes tätä tarkoitusta varten olen esittänyt sinut ylös, että voisin näyttää minun, valtaa sinuun, ja että minun nimeni olis julistaa kaikissa maa." Nämä sanat viittaavat meille takaisin # Ro 9:13 ja # Ro 9:14. Vuonna # Ro 9:13 Jumalan rakkautta Jaakob ja hänen vihansa Eesaun ilmoitetaan. Vuonna # Ro 9:14 se kysyi "Onko vääryydellä Jumalan kanssa?" Ja täällä # Ro 9:17 apostoli jatkaa hänen vastauksessaan väitteen. Emme voi tehdä paremmin nyt kuin siteerata Calvinin huomautuksia niille tätä jaetta. "On täällä kaksi asiaa katsotaan,-predestinaatio faraon perikatoon, joka on tarkoitettu menneisyyteen ja vielä piilossa neuvoa Jumalan ja sitten suunnitella tätä, joka oli tehdä tunnetuksi nimi Jumalan. Kuten monet tulkit, pyrkii muuttamaan tämän matkan, vääristely, meidän on ensin noudatettava, että sana "Olen esittänyt sinut ylös" tai herättänyt, että heprean on, "olen nimittänyt", joilla se näkyy, että Jumala, suunnittelu osoittaa, että niskoittelu faraon ei estäisi häntä toimittamaan kansaansa, ei vain vahvistaa, että hänen raivonsa oli määrätty hänelle, ja että hän oli valmis tarkoittaa elävänä, mutta hän oli myös siten tahallaan vihittiin se ja todellakin tämän vuoksi, että hän voisi esiintyä enemmän maineikkaan todistamaan omin voimin. "On todettava, että Calvin antaa kuin voima heprean sana, josta Paavali tekee" Tämän vuoksi olen esittänyt sinut ylös " - "Minulla on nimittänyt". Koska tämä on sana, joka oppi ja väite jae muuttuu olisimme vielä huomauttaa, että mikä tämä lainaus # Ex 9:16 apostoli poikkeaa merkittävästi Septuaginta-version jälkeen yleisessä käytössä, ja josta hän Useimmin lainausmerkit-ja korvikkeet lausekkeen ensimmäinen, joka on antanut Septuaginta: sijasta "Tämän tilin olet säilynyt", hän antaa "Juuri varten olen esittänyt sinulle ylös"!
Mutta meidän on nyt pohdittava tarkemmin kyse farao, joka tiivistää käytännön esimerkki paljon kiistaa ihmisen ja hänen Maker. "Nyt minä ojennan käteni, että saisin lyö sinua ja sinun ihmiset ruton, ja sinä olet leikattu pois maasta. Ja hyvin teko tähän syynä ovat nostin sinut ylös, osoittaa sinussa voimani ja että minun nimeni voidaan ilmoittaa kaikissa maa. "(# Ex 9:15,16) Kun nämä sanat tarjoamme seuraavat kommentit:
Ensinnäkin tiedämme # Ex 14:1-15:27 että farao oli leikattu pois, että hän oli katkaistuna Jumala, että hän keskeytti aivan keskellä hänen pahuutensa, että hän keskeytti ole sairaus eikä mennessä heikkouksiamme, joita tapaus vanhuus, eikä mitä ihmiset aikavälin onnettomuus, mutta katkaistuna välitön käsi Jumalan tuomion.
Toisaalta se on rakas, että Jumala herätti farao tästä erittäin end-to "keskeytti hänet," joka kielellä Uuden testamentin tarkoittaa "tuhonnut." Jumala ei tee koskaan mitään ilman edeltävää suunnittelua. In giving him being, in preserving him through infancy and childhood, in raising him to the throne of Egypt, God had one end in view. That such was God's purpose is clear from his words to Moses before he went down to Egypt, to demand of Pharaoh that Jehovah's people should be allowed to go a three days' journey into the wilderness to worship him—”And the Lord said unto Moses, When thou goest to return into Egypt, see that thou do all these wonders before Pharaoh, which I have put in thine hand: but I will harden his heart, that he shall not let the people go.” {#Ex 4:21} But not only so, God's design and purpose was declared long before this. Four hundred years previously God had said to Abraham, “Know of a surety that thy seed shall be a stranger in a land that is not theirs, and shall serve them; and they shall afflict them four hundred years; and also that nation, whom they shall serve, will I judge”. {#Ge 15:13,14} From these words it is evident (a nation and its king being looked at as one in the Old Testament) that God's purpose was formed long before he gave Pharaoh being.
Kolmanneksi, tarkastelu Jumalan kanssa asioidessaan faraon tekee selväksi, että Egyptin kuningas oli todellakin "alus vihan asennettu tuhoa." Sijoitettu Egyptin valtaistuimelle kanssa ohjat hallituksen käsissään, hän istui johtajana kansakuntaa miehitetty ensimmäinen joukossa maailman kansojen. Ei ollut muuta hallitsija maan päällä voi valvoa tai sanella farao. Tällaista huimausta korkeus Jumala herättänyt tämän hulttio, ja tällainen kurssi oli luonnollinen ja välttämätön askel valmistella häntä lopullinen kohtalo, sillä se on jumalallinen aksiooman, että "ylpeys menee ennen tuhoamista ja ylimielinen henki lankeemuksen." Lisäksi-ja tämä on erittäin tärkeää huomata, ja erittäin merkittävä-Jumala pois faraon yhtä menomatkaa turvalaite, joka on laskettu toimimaan tarkistaa hänelle. Pyrkiessä kun farao rajoittamaton toimivalta kuningas oli laskemassa häntä ennen kaikkea oikeudellista vaikutusta ja valvontaa. Mutta tämän lisäksi, Jumala poistaa Mooses hänen läsnä ja valtakuntansa. Oli Mooses, joka ei ollut ainoastaan taitava kaikki viisaus Egyptin lisäksi oli kasvatettu faraon, kärsinyt pysymään lähellä valtaistuimelle, ei ole epäilystäkään, mutta että hänen esimerkkiään ja vaikutusvalta oli vahva Tarkista heti kuninkaan jumalattomuuden ja tyranniaan. Tämä tosin ei ole ainoa syy oli selvästi yksi syy, miksi Jumala lähetti Mooseksen osaksi Midian, sillä se oli hänen poissa ollessaan, että Egyptin epäinhimillinen kuningas kehystetty hänen raaimmalla julistuksia. Jumala suunnitteli, poistamalla tämä rajoitus, jotta farao kaikki mahdollisuudet täyttää koko toimenpiteen hänen syntinsä, ja kypsyvät jota hän täysin ansaittu, mutta ennalta tuhoon.
Neljänneksi Jumala "kestävät" hänen sydämensä, koska hän ilmoitti, että hän olisi. (# Ex 4:21) Tämä on täysin sopusoinnussa ilmoitukset Raamatussa, "valmisteet sydämen ihminen, ja vastaus kielen, tulee Herralta" (# Pr 16:1) " Kuninkaan sydän on Herran kädestä, sillä jokien vettä, hän kääntyy se minne hän ". (# Pr 21:1) Kuten kaikki muut kuninkaat, faaraon sydän oli Herran käsi, ja Jumala oli sekä oikeus ja valta muuttaa se minne hän tyytyväinen. Ja se miellytti häntä ottaa se vastaan kaikki hyvä. Jumala päättäneet estää faraon myöntämästä hänen pyyntönsä läpi Mooseksen päästää Israel, kunnes hän oli täysin valmis häntä lopullinen kaatamiseksi, ja siksi suorastaan tämä täysin sovi hänelle, Jumala paadutti sydämensä.
Finally, it is worthy of careful consideration to note how the vindication of God in his dealings with Pharaoh has been fully attested. Most remarkable it is to discover that we have Pharaoh's own testimony in favour of God and against himself! In #Ex 9:15,16 we learn how God had told Pharaoh for what purpose he had raised him up, and in #Ex 9:27 we are told that Pharaoh said, “I have sinned this time: the Lord is righteous, and I and my people are wicked.” Mark that this was said by Pharaoh after he knew that God had raised him up in order to “cut him off,” after his severe judgments had been sent upon him, after he had hardened his own heart. By this time Pharaoh was fairly ripened for judgment, and fully prepared to decide whether God had injured him, or whether he had sought to injure God; and he fully acknowledges that he had “sinned” and that God was “righteous.” Again; we have the witness of Moses who was fully acquainted with God's conduct toward Pharaoh. He had heard at the beginning what was God's design in connection with Pharaoh; He had witnessed God's dealings with him; he had observed his “long sufferance” toward this vessel of wrath fitted to destruction; and at last he had beheld him cut off in Divine judgment at the Red Sea. How then was Moses impressed? Does he raise the cry of injustice? Does he dare to charge God with unrighteousness? Kaukana siitä. Instead, he says, “Who is like unto thee, O Lord, among the gods? Who is like thee, glorious, in holiness, fearful in praises, doing wonders!” {#Ex 15:11}
Oliko Mooses liikuttaa kostonhimoinen henki, kun hän näki Israelin arkkivihollinen "leikata pois", jonka vesillä Red Sea? Ei varmaankaan. Mutta poistaa pysyvästi kaiken epäilyksen tässä asiassa, on vielä todettava, miten tämä pyhät taivaassa, kun he ovat nähneet kipeä Jumalan tuomiot, liittyä laulaa "laulu Mooseksen Jumalan palvelijan, ja laulu Lamb sanoi Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias, juuri ja totta on sinun tavoin, sinä kuningas of Nations. "(# Re 15:3) tässä sitten on huippukohta ja täydellinen ja lopullinen puolustus Jumalan kanssa asioidessaan farao. Saints taivaassa liittyä laulaa laulun Mooseksen jossa tämä Jumalan palvelija juhli Jehovan ylistys kaataa farao ja hänen sotajoukkonsa, todettiin, että näin toimiessaan Jumala ei väärät vaan ja totta. Meidän on siis sitä mieltä, että tuomari kaikkien ihmeessä oikeus luoda ja tuhota tämän aluksen vihan farao.
Jos farao vahvistetaan periaate ja havainnollistaa oppi reprobation. Jos Jumala todella reprobated farao, voimme oikeutetusti päätellä, että hän reprobates kaikki muut jota hän ei predestinate olla noudatettiin kuva Poikansa. Tämä johtopäätös apostoli Paavali selvästi ammentaa kohtalo faraon varten # Ro 9:1-33, kun viitataan Jumalan tarkoitusta nostaa ylös farao, hän jatkaa, "siksi". Jos faraon otetaan käyttöön todistaa teoriaa reprobation kuin vastapuolen opin vaali.
Lopuksi haluamme sanoa, että jotka farao Jumala näyttää ole oikeus eikä vääryyttä, vaan ainoastaan hänen paljas itsemääräämisoikeutta. Koska Potter on suvereeni muodostettaessa aluksiin, joten Jumala on suvereeni muodostettaessa moraalinen aineita.
# Ro 9:18 "Sen tähden Herra hän armahtaa, ketä Hän tahtoo armahtaa, ja jonka hän hän paaduttaa". "Siis" Kertoo yleisen päätelmän, jonka apostoli tekee kaikista hän oli sanonut kolmen edellisen jakeita kiistää, että Jumala oli väärät vuonna rakastava Jacob ja vihata Eesaun, ja erityisesti se koskee periaatteessa esimerkkinä Jumalan kanssakäymisessä farao. Se jälkiä kaiken takaisin itsemääräämisoikeutta Luojan. Hän rakastaa yhtä ja vihaa toista, hän käyttää armoa kohti noin ja kovettuu toisiin, ilman viittausta mihinkään pelastaakseen oman itsemääräämisoikeutta.
Se, mikä on eniten karkote on lihallinen mieli edellä jakeessa on viittaus kovettuminen-"Kenet hän hän paaduttaa" ja se on juuri tässä, että niin monet kommentaattorit ja expositors on väärennetty totuus. Yleisin näkemys on, että apostoli puhuu vain tuomioistuimen kovettuminen eli vankkaa Jumalan koska nämä aiheet tyytymättömyytensä oli ensimmäinen hylännyt hänen totuutensa ja hylännyt hänet. Ne, jotka väittävät tämän tulkinnan vedota esimerkiksi Raamatussa # Ro 1:19, 26-Jumala antoi heidät, että on (ks. yhteydessä), jotka tunsivat Jumalan vielä ei ylistäneet häntä niinkuin Jumalaa. (# Ro 1:21) Valitus on tehtävä # 2th 2:10-12. Mutta on huomattava, että sana "kovettua" ei esiinny kumpaakaan näistä kohdista. Mutta edelleen, esitämme, että # Ro 9:18 ei missään vaiheessa viitata tuomioistuimen "kovettumista." Apostoli ei ole puhua niistä, jotka olivat jo kääntäneet selkänsä Jumalan totuutta, vaan hän on tekemisissä Jumalan suvereniteetin Jumalan suvereniteettia ei merkitse ainoastaan armollinen, kenelle tahtoo, mutta myös karkaisu hän haluaa. Sanatarkasti "Kenet hän"-ei "kaikki, jotka ovat hylänneet hänen totuutensa" - "hän paaduttaa," ja tämä tulee heti mainita faraon selvästi vahvistetaan niiden merkitys. Jos farao on selvää tarpeeksi, vaikka mies hänen huulikiillot on tehnyt parhaansa peitellä totuutta.
(# Ro 9:18) "siis alle hän armahtaa, ketä Hän tahtoo armahtaa, ja jonka hän hän paaduttaa". Kannanotto Jumalan suvereeni "kovettaminen" syntisten sydämissä, vastakohtana oikeusviranomaisia karkaisu-ei ole yksin. Merkitse kieli # Joh. 12:37-40 "Mutta vaikka hän oli tehnyt niin paljon ihmeitä ennen heitä, mutta he eivät uskoneet häneen: että sanonta Jesajan profeetta kävisi toteen, jonka hän puhui:" Herra, kuka on uskonut meidän on? ja joille Herra Herran käsivarsi paljastuneet? Siksi he eivät voineet uskoa (miksi?), Sillä Jesaja sanoi jälleen, hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä (miksi? Koska heillä ei ollut suostunut uskomaan Kristukseen? Tämä on yleisesti luullaan, vaan merkki vastaus Raamatun ), että ne eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään, ja kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi. "Nyt lukija, se on vain kysymys siitä, onko uskot mitä Jumala on hänen sana. Ei ole kysymys pitkään etsiä tai syvällinen tutkimus, vaan lapsenomainen henki, joka tarvitaan, jotta ymmärtävät tämän opin.
(# Ro 9:19) "Sinä olet sanot minulle, miksi onkaan hän vielä löytää vika? Sillä kuka on vastustanut hänen tahtoaan? "Eikö tämä ole kovin väite on kehottanut tänään? Voima apostoli kysymyksiin täällä näyttää olevan tämä: Koska kaikki riippuu Jumalan tahto, mikä on peruuttamaton, ja koska se on Jumalan, jonka mukaan hän voi tehdä kaikkea, koska valtion-koska hän voi armahtaa hän tahtoo on armo, ja voi kieltäytyä armoa ja aiheuttaa rangaistuksen, joille hän haluaa tehdä niin miksi hän ei halua armahtaa kaikki, jotta ne tottelevainen, ja näin saattaa löytää tuottamus tuomioistuinten? Nyt olisi erityisen huomattava, että apostoli ei vastusteta sillä perusteella, johon väite perustuu. Hän ei sano Jumala ei morkata. Eikä hän sanoa, miehet voi vastustaa hänen tahtoaan. Lisäksi hän ei selitä pois väitettä sanomalla: Olet täysin tulkinnut väärin minun merkitys, kun sanoin "Kenet hän tahtoo hän kohtelee ystävällisesti, ja jota hän tahtoo hän kohtelee ankarasti." Mutta hän sanoo, "ensimmäinen, tämä on vastaväite Sinulla ei ole oikeutta tehdä ", ja sitten," Tämä on vastalause sinulla ei ole mitään syytä tehdä "(ks. Dr. Brown). Oikaisuvaatimus täysin tutkimatta, sillä se oli vastata Jumalaa vastaan. Se valittaa, väittävät vastaan, mitä Jumala oli tehnyt!
(# Ro 9:19) "Sinä olet sanot minulle, miksi, onkaan hän vielä löytää vika? Sillä kuka on vastustanut hänen tahtoaan? "Kielellä, jota apostoli tässä laittaa suuhun väitteen on niin selvää ja totesi, että väärinkäsitys olisi mahdotonta. Miksi onkaan hän vielä löytää vika? Nyt lukija, mitä nämä sanat tarkoittavat? Muotoile oma vastaus ennen kuin harkitaan meidän. Voiko voima apostolin kysymykseen muuta kuin tämä: Jos se on totta, että Jumala on "armo", jolle hän tahtoo, ja myös "kovettuu" jota hän tahtoo, niin mitä tulee ihmisten vastuu? Tällaisessa tapauksessa miehet eivät ole mitään parempaa kuin nuket, ja jos tämä on totta niin se olisi epäoikeudenmukaista, että Jumala "löytää vika" hänen avuton olentoja. Mark sana "sitten"-sinä sanot minulle, hän toteaa (väärä) päätelmä tai päätelmän, jonka vastustaja tekee mitä apostoli olivat sanoneet. Ja merkki, minun lukija, apostoli helposti näki oppi hän oli muotoiltu kasvattaa tämän hyvin vastalausetta, ja ellei, mitä meillä on kirjoitettu tässä oppaassa herättää joissakin ainakin, (kaikki joiden lihallinen mieli ei vaimeaa jumalallisen armon) Sama väite, se on joko koska emme ole esitetty oppi on esitettyjen # Ro 9:1-33, tai muuten koska ihmisen luonne on muuttunut apostoli päivä. Mieti nyt jäljellä jae. (# Ro 9:19) Apostoli toistaa saman väitteen hieman eri muodossa, toistaa sen niin, että hänen merkitys ei voi olla väärin sunderstood-eli "Sillä kuka on vastustanut hänen tahtoaan?" On siis selvää, että asian suhteen välitön keskustelu liittyy Jumalan "tulee", eli hänen suvereeni tavoin, mikä osoittaa, mitä olemme sanoneet edellä, kun (# Ro 9:17,18) jossa väitti, ettei oikeudellinen kovettuminen, joka on näkymä (eli kovettumisen vuoksi hylkäsi aikaisemmin totuus), mutta suvereeni "kovettaminen" eli "kovettaminen" on laskenut ja syntinen olento mitään muuta syytä kuin se, joka inheres on suvereeni Jumalan tahdon. Ja näin ollen kysymys, "Kuka on vastustanut hänen tahtoaan?" Mikä sitten tekee apostoli sanoa vastauksena näihin väitteisiin?
(# Ro 9:20) "Ei, vaan ihminen, joka sinä olet repliest Jumalaa vastaan? On asia muodostuu sanoa hänelle, että muodostuu se, "Miksi olet tehnyt minulle näin?" Apostoli siis ei sanonut väite on hyödytön ja perusteeton, vaan hän moittii vastaväitteen hänen jumalattomuus. Hän muistuttaa, että hän on vain "mies", olento, ja että sellaisena se on erittäin sopimatonta ja nokkava hänelle "vastaus (väittävät, tai syy) Jumalaa vastaan." Lisäksi hän muistuttaa hänelle, että hän ei ole mitään muuta kuin "asia muodostuu," ja siksi se on hulluutta ja jumalanpilkkaa nousta kapinaan entinen itse. Ere jättää tämä jae on todettava, että sen sanoihin, "Miksi olet tehnyt minulle näin" auttaa meitä määrittämään selvästi, tarkka aiheen. Kun otetaan välittömästi yhteydessä, mitä voidaan voima "näin?" Mitä, mutta kuten Esaun, miksi sinä olit tehnyt minusta kohde "vihaa?" Mitä, mutta kuten faraon Miksi olet tehnyt minulle vain "kovettua" minulle? Mitä muita merkitys voi oikeudenmukaisesti, on sille?
On erittäin tärkeää pitää selvästi ennen meitä siitä, että apostoli n tavoitteena koko tämän matkan tarkoituksena on käsitellä Jumalan suvereniteettia käsitellä, toisaalta, joita hän rakastaa-alusten jaloa ja alusten armoa, ja myös toisaalta käsin, joita hän "vihaa" ja "kovettuu"-alusten luokse häpeän ja alusten vihan.
(# Ro 9:21-23) Eikö teille ole savenvalajan valtaa savi, saman kiinteä, jotta yksi alus jaloa, ja toinen luokse häpeä? Entä jos Jumala, haluaa näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiedossa kesti paljon pitkämielisyys alusten vihan asennettu tuhoaminen: Ja että hän voi ilmoittaa rikkaudet hänen kirkkautensa aluksilla armon, jonka hän oli edellä valmis kirkkauteen. Näissä jakeissa apostoli toimittaa täydellinen ja lopullinen vastaus väitteisiin sisään (# Ro 9:19) Ensinnäkin, hän kysyy: "Eikö teille ole savenvalajan valtaa savi?" Jne. On huomattava, sana täällä käännetty "voima" on toinen Kreikan yhdeltä renderoidut "power" in (# Ro 9:22), jossa se voi vain merkitä voimin, mutta täällä, (# Ro 9:21) valta puhui on viittaavat Luojan oikeuksia tai valtion etuoikeuksia, että näin on, ilmenee, että sama kreikan sana työskentelee # Joh. 01:12 - "Niin ottivat hänet vastaan, niille hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi "-joka, kuten tiedetään, merkitsee oikeutta tai etuoikeus tulla Jumalan lapsiksi. RV työllistää "oikeus" sekä # Joh. 1:12 ja # Ro 9:21.
(# Ro 9:21) "Eikö teille ole savenvalajan valtaa savi saman kiinteä, jotta yksi alus jaloa, ja toinen tykö häpäistä?" Se "Potter" tässä on Jumala itse on varma edellisestä jakeessa jossa apostoli kysyy "Kuka sinä olet repliest Jumalaa vastaan?" ja sitten puheen osalta luku hän aikoo käyttää, jatkaa: "Shall asia muodostuu sanoa hänelle, että muodostuu se" jne. Jotkut on joka veisi nämä sanat niiden voima väittämällä, että vaikka ihmisen keramiikkataiteilija tekee tiettyjä aluksia käytetään vähemmän kunniakkaita tarkoituksiin kuin toiset, kuitenkin ne on suunniteltu täyttämään hyödyllisiä paikka. Mutta apostoli ei täällä sanoa, "Eikö teille ole savenvalajan valtaa savi saman kiinteä, tehdä yksi astia parlamentin käyttöön ja toinen vähemmän kunniakkaita käyttöä", mutta hän puhuu myös "alukset" tehdään " tykö dis kunnia. "On tietenkin totta, että Jumalan viisaus vielä täysin osoittautuu oikeaksi, niin paljon kuin tuhoaminen hulttio edistää hänen kunnian miten seuraava jae kertoo.
Ere passing to the next verse let us summarize the teaching of this and the two previous ones. In {#Ro 9:19} two questions are asked, “Thou wilt say then unto me, Why doth he yet find fault? For who hath resisted his will?” To those questions a threefold answer is returned. First, in {#Ro 9:20} the apostle denies the creature the right to sit in judgment upon the ways of the Creator—”Nay, but, O man who art thou that repliest against God? Shall the thing formed say to him that formed it, Why hast Thou made me thus?” The apostle insists that the rectitude of God's will must not be questioned. Whatever he does must be right. Second, in {#Ro 9:21} the apostle declares that the Creator has the right to dispose of his creatures as he sees fit—”Hath not the potter power over the clay, of the same lump, to make one vessel unto honour, and another unto dishonour?” It should be carefully noted that the word for “power” here is exousian—an entirely different word from the one translated “power” in the following verse (“to make known his power”), where it is dunamin. In the words “Hath not the potter power over the clay?” it must be God's power justly exercised, which is in view—the exercise of God's rights consistently with his justice, — because the mere assertion of his omnipotency would be no such answer as God would return to the questions asked in. {#Ro 9:19} Third, in, {#Ro 9:22,23} the apostle gives the reasons why God proceeds differently with one of his creatures from another: on the one hand, it is to “shew his wrath” and to “make his power known;” on the other hand, it is to “make known the riches of his glory.”
”Hath not the potter power over the clay of the same lump, to make one vessel unto honour, and another unto dishonour?” Certainly God has the right to do this because he is the Creator. Does he exercise this right? Yes, as #Ro 9:13,17 clearly show us—”For this same purpose have I raised thee (Pharaoh) up”.
{#Ro 9:22} “What if God, willing to show his wrath, and to make his power known, endured with much longsuffering the vessels of wrath fitted to destruction”. Here the apostle tells us in the second place, why God acts thus, ie, differently with different ones—having mercy on some and hardening others, making one vessel unto honour and another unto dishonour. Observe, that here in {#Ro 9:22} the apostle first mentions “vessels of wrath,” before he refers in {#Ro 9:23} to the “vessels of mercy.” Why is this? The answer to this question is of first importance: we reply, Because it is the “vessels of wrath” who are the subjects in view before the objector in. {#Ro 9:19} Two reasons are given why God makes some “vessels unto dishonour:” first, to “show his wrath,” and secondly “to make his power known”—both of which were exemplified in the case of Pharaoh.
One point in the above verse requires separate consideration—”Vessels of wrath fitted to destruction.” The usual explanation which is given of these words is that the vessels of wrath fit themselves to destruction, that is, fit themselves by virtue of their wickedness; and it is argued that there is no need for God to “fit them to destruction,” because they are already fitted by their own depravity, and that this must be the real meaning of this expression. Now if by “destruction” we understand punishment, it is perfectly true that the non-elect do “fit themselves,” for everyone will be judged “according to his works;” and further, we freely grant that subjectively the non-elect do fit themselves for destruction. But the point to be decided is, Is this what the apostle is here referring to? And, without hesitation, we reply it is not. Go back to #Ro 9:11-13: did Esau fit himself to be an object of God's hatred, or was he not such before he was born? Again; did Pharaoh fit himself for destruction, or did not God harden his heart before the plagues were sent upon Egypt?—see #Ex 4:21!
#Ro 9:22 is clearly a continuation in thought of {#Ro 9:21} and #Ro 9:21 is part of the apostle's reply to the questions raised in #Ro 9:20: therefore, to fairly follow out the figure, it must be God himself who “fits” unto destruction the vessels of wrath. Should it be asked how God does this, the answer, necessarily, is, objectively, — he fits the non-elect unto destruction by his fore-ordinating decrees. Should it be asked why God does this, the answer must be, to promote his own glory, ie, the glory of his justice, power and wrath. “The sum of the apostle's answer here is, that the grand object of God, both in the election and the reprobation of men, is that which is paramount to all things else in the creation of men, namely, his own glory” (Robert Haldane).
{#Ro 9:23} “And that he might make known the riches of his glory on the vessels of mercy, which he had afore prepared unto glory.” The only point in this verse which demands attention is the fact that the “vessels of mercy” are here said to be “afore prepared unto glory.” Many have pointed out that the previous verse does not say the vessels of wrath were afore prepared unto destruction, and from this omission they have concluded that we must understand the reference there to the non-elect fitting themselves in time, rather than God ordaining them for destruction from all eternity. But this conclusion by no means follows. We need to look back to #Ro 9:21 and note the figure which is there employed. “Clay” is inanimate matter, corrupt, decomposed, and therefore a fit substance to represent fallen humanity. As then the apostle is contemplating God's sovereign dealings with humanity in view of the Fall, he does not say the vessels of wrath were “afore” prepared unto destruction, for the obvious and sufficient reason that, it was not until after the Fall that they became (in themselves) what is here symbolized by the “clay.” All that is necessary to refute the erroneous conclusion referred to above, is to point out that what is said of the vessels of wrath is not that they are fit for destruction (which is the word that would have been used if the reference had been to them fitting themselves by their own wickedness), but fitted to destruction; which, in the light of the whole context, must mean a sovereign ordination to destruction by the Creator. We quote here the pointed words of Calvin on this passage—”There are vessels prepared for destruction, that is, given up and appointed to destruction; they are also vessels of wrath, that is, made and formed for this end, that they may be examples of God's vengeance and displeasure. Though in the second clause the apostle asserts more expressly, that it is God who prepared the elect for glory, as he had simply said before that the reprobate are vessels prepared for destruction, there is yet no doubt but that the preparation of both is connected with the secret counsel of God. Paul might have otherwise said, that the reprobate gave up or cast themselves into destruction, but he intimates here, that before they are born they are destined to their lot.” With this we are in hearty accord. #Ro 9:29 does not say the vessels of wrath fitted themselves, nor does it say they are fit for destruction, instead, it declares they are “fitted to destruction,” and the context shows plainly it is God who thus “fits” them—objectively by his eternal decrees.
Though #Ro 9:1-33 contains the fullest setting forth of the doctrine of Reprobation, there are still other passages which refer to it, one or two more of which we will now briefly notice:—
”What then? That which Israel seeketh for, that he obtained not, but the election obtained it, and the rest were hardened.” {#Ro 11:7 RV} Here we have two distinct and clearly defined classes which are set in sharp antithesis: the “election” and “the rest;” the one “obtained,” the other is “hardened.” On this verse we quote from the comments of John Bunyan of immortal memory:—”These are solemn words: they sever between men and men—the election and the rest, the chosen and the left, the embraced and the refused. By 'rest' here must needs be understood those not elect, because set the one in opposition to the other, and if not elect, whom then but reprobate?”
Writing to the saints at Thessalonica the apostle declared, “For God hath not appointed us to wrath, but to obtain salvation by our Lord Jesus Christ.” {#1Th 5:9} Now surely it is patent to any impartial mind that this statement is quite pointless if God has not “appointed” any to wrath. To say that God “hath not appointed us to wrath,” clearly implies that there are some whom he has “appointed to wrath,” and were it not that the minds of so many professing Christians are so blinded by prejudice, they could not fail to clearly see this.
”A Stone of stumbling, and a Rock or offence, even to them who stumble at the Word, being disobedient, whereunto also they were appointed”. {#1Pe 2:8} The whereunto manifestly points back to the stumbling at the Word, and their disobedience. Here, then, God expressly affirms that there are some who have been “appointed” (it is the same Greek word as in #1Th 5:9) unto disobedience. Our business is not to reason about it, but to bow to Holy Scripture. Our first duty is not to understand, but to believe what God has said.
”But these, as natural brute beasts, made to be taken and destroyed, speak evil of the things that they understand not; and shall utterly perish in their own corruption.” {#2Pe 2:12} Here, again, every effort is made to escape the plain teaching of this solemn passage. We are told that it is the “brute beasts” who are “made to be taken and destroyed,” and not the persons here likened to them. All that is needed to refute such sophistry is to inquire wherein lies the point of analogy between the “these” (men) and the “brute beasts?” What is the force of the “as”—but “these as brute beasts?” Clearly, it is that “these” men as brute beasts, are the ones who, like animals, are “made to be taken and destroyed:” the closing words confirming this by reiterating the same sentiment—”and shall utterly perish in their own corruption.”
”For there are certain men crept in unawares, who were before of old ordained to this condemnation; ungodly men, turning the grace of our God into lasciviousness, and denying the only Lord God, and our Lord Jesus Christ.” {#Jude 1:4} Attempts have been made to escape the obvious force of this verse by substituting a different translation. The RV gives: “But there are certain men crept in privily, even they who were of old written of beforehand unto this condemnation.” But this altered rendering by no means gets rid of that which is so distasteful to our sensibilities. The question arises, Where were these “of old written of beforehand?” Certainly not in the Old Testament, for nowhere is there any reference there to wicked men creeping into Christian assemblies. If “written of” be the best translation of “prographo,” the reference can only be to the book of the divine decrees. So whichever alternative be selected there can be no evading the fact that certain men are “before of old” marked out by God “unto condemnation.”
”And all that dwell on the earth shall worship him (viz. the Antichrist), every one whose name hath not been written from the foundation of the world in the Book of Life of the Lamb that hath been slain” (#Re 13:8, RV compare #Re 17:8). Here, then, is a positive statement affirming that there are those whose names were not written in the Book of Life. Because of this they shall render allegiance to and bow down before the Antichrist.
Here, then, are no less than ten passages which most plainly imply or expressly teach the fact of reprobation. They affirm that the wicked are made for the Day of Evil; that God fashions some vessels unto dis honour; and by his eternal decree (objectively) fits them unto destruction; that they are like brute beasts, made to be taken and destroyed, being of old ordained unto this condemnation. Therefore in the face of these scriptures we unhesitatingly affirm (after nearly twenty years careful and prayerful study of the subject) that the Word of God unquestionably teaches both Predestination and Reprobation, or to use the words of Calvin, “Eternal Election is God's predestination of some to salvation, and others to destruction”.
Having thus stated the doctrine of Reprobation, as it is presented in Holy Writ, let us now mention one or two important considerations to guard it against abuse and prevent the reader from making any unwarranted deductions:—
First, the doctrine of Reprobation does not mean that God purposed to take innocent creatures, make them wicked, and then damn them. Scripture says, “God hath made man upright, but they have sought out many inventions.” {#Ec 7:29} God has not created sinful creatures in order to destroy them, for God is not to be charged with the sin of his creatures. The responsibility and criminality is man's.
God's decree of Reprobation contemplated Adam's race as fallen, sinful, corrupt, guilty. From it God purposed to save a few as the monuments of his sovereign grace; the others he determined to destroy as the exemplification of his justice and severity. In determining to destroy these others, God did them no wrong. They had already fallen in Adam, their legal representative; they are therefore born with a sinful nature, and in their sins he leaves them. Nor can they complain. This is as they wish; they have no for holiness; they love darkness rather than light. Where, then, is there any injustice if God “gives them up to their own hearts' lusts!” {#Ps 81:12}
Second, the doctrine of Reprobation does not mean God refuses to save those who earnestly seek salvation. The fact is that the reprobate have no longing for the Saviour: they see in him no beauty that they should desire him. They will not come to Christ—why then should God force them to? He turns away none who do come—where then is the injustice of God fore-determining their just doom? None will be punished but for their iniquities; where then, is the supposed tyrannical cruelty of the Divine procedure? Remember that God is the Creator of the wicked, not of their wickedness; he is the Author of their being, but not the Infuser of their sin.
God does not (as we have been slanderously reported to affirm) compel the wicked to sin, as the rider spurs on an unwilling horse. God only says in effect that awful word, “Let them alone.” {#Mt 15:14} He needs only to slacken the reins of providential restraint, and withhold the influence of saving grace, and apostate man will only too soon and too surely, of his own accord, fall by his iniquities. Thus the decree of reprobation neither interferes with the bent of man's own fallen nature, nor serves to render him the less inexcusable.
Third, the decree of Reprobation in no wise conflicts with God's goodness. Though the non-elect are not the objects of his goodness in the same way or to the same extent as the elect are, yet are they not wholly excluded from a participation of it. They enjoy the good things of Providence (temporal blessings) in common with God's own children, and very often to a higher degree. But how do they improve them? Does the (temporal) goodness of God lead them to repent? Nay, verily, they do but “despise his goodness, and forbearance, and longsuffering, and after their hardness and impenitency of heart treasure up unto themselves wrath against the day of wrath.” {#Ro 2:4,5} On what righteous ground, then, can they murmur against not being the objects of his benevolence in the endless ages yet to come? Moreover, if it did not clash with God's mercy and kindness to leave the entire body of the fallen angels {#2Pe 2:4} under the guilt of their apostasy; still less can it clash with the Divine perfections to leave some of fallen mankind in their sins and punish them for them.
Finally, let us interpose this necessary caution: It is utterly impossible for any of us, during the present life, to ascertain who are among the reprobate. We must not now so judge any man, no matter how wicked he may be. The vilest sinner, may, for all we know, be included in the election of grace and be one day quickened by the Spirit of grace. Our marching orders are plain, and woe be unto us if we disregard them—”Preach the Gospel to every creature.” When we have done so our skirts are clear. If men refuse to heed, their blood is on their own heads; nevertheless “we are unto God a sweet savour of Christ, in them that are saved, and in them that perish. To the one we are a savour of death unto death; and to the other we are a savour of life unto life.” {#2Co 2:15,16}
We must now consider a number of passages which are often quoted with the purpose of showing that God has not fitted certain vessels to destruction or ordained certain ones to condemnation. First, we cite #Eze 18:31 —”Why will ye die, O house of Israel?” On this passage we cannot do better than quote from the comments of Augustus Toplady:—”This is a passage very frequently, but very idly, insisted upon by Arminians, as if it were a hammer which would at one stroke crush the whole fabric to powder. But it so happens that the “death” here alluded to is neither spiritual nor eternal death: as is abundantly evident from the whole tenor of the chapter. The death intended by the prophet is a political death; a death of national prosperity, tranquillity, and security. The sense of the question is precisely this: What is it that makes you in love with captivity, banishment, and civil ruin? Abstinence from the worship of images might, as a people, exempt you from these calamities, and once more render you a respectable nation. Are the miseries of public devastation so alluring as to attract your determined pursuit? Why will ye die? die as the house of Israel, and considered as a political body? Thus did the prophet argue the case, at the same time adding—”For I have no pleasure in the death of him that dieth saith the Lord God, wherefore, turn yourselves, and live ye. “This imports: First, the national captivity of the Jews added nothing to the happiness of God. Second, if the Jews turned from idolatry, and flung away their images, they should not die in a foreign, hostile country, but live peaceably in their own land and enjoy their liberties as an independent people.” To the above we may add: political death must be what is in view in #Eze 18:31,32 for the simple but sufficient reason that they were already spiritually dead!
#Mt 25:41 is often quoted to show that God has not fitted certain vessels to destruction—”Depart from me, ye cursed, into everlasting fire, prepared for the Devil and his angels.” This is, in fact, one of the principal verses relied upon to disprove the doctrine of Reprobation. But we submit that the emphatic word here is not “for” but “Devil.” This verse (see context) sets forth the severity of the judgment which awaits the lost. In other words, the above scripture expresses the awfulness of the everlasting fire rather than the subjects of it—if the fire be “prepared for the Devil and his angels” then how intolerable it will be! If the place of eternal torment into which the damned shall be cast is the same as that in which God's arch enemy will suffer, how dreadful must that place be!
Again: if God has chosen only certain ones to salvation, why are we told that God “now commandeth all men everywhere to repent?” {#Ac 17:3} That God commandeth “all men” to repent is but the enforcing of his righteous claims as the moral Governor of the world. How could he do less, seeing that all men everywhere have sinned against him? Furthermore; that God commandeth all men everywhere to repent argues the universality of creature responsibility. But this scripture does not declare that it is God's pleasure to “give repentance” {#Ac 5:31} to all men everywhere. That the apostle Paul did not believe God gave repentance to every soul is clear from his words in #2Ti 2:25 —”In meekness instructing those that oppose themselves; if God peradventure will give them repentance to the acknowledging of the truth.”
Again, we are asked, if God has “ordained” only certain ones unto eternal life, then why do we read that he “will have all men to be saved, and come to the knowledge of the truth?” {#1Ti 2:4} The reply is, that the words “all” and “all men,” like the term “world,” are often used in a general and relative sense. Let the reader carefully examine the following passages: #Mr 1:5 Joh 6:45,8:2 Ac 21:28,22:15 2Co 3:2 etc., and he will find full proof of our assertion. #1Ti 2:4 cannot teach that God wills the salvation of all mankind, or otherwise all mankind would be saved—”What his soul desireth even that he doeth!” {#Job 23:13}
Again; we are asked, Does not Scripture declare, again and again, that God is no “respecter of persons?” We answer, it certainly does, and God's electing grace proves it. The seven sons of Jesse, though older and physically superior to David, are passed by, while the young shepherd boy is exalted to Israel's throne. The scribes and lawyers pass unnoticed, and ignorant fishermen are chosen to be the apostles of the Lamb. Divine truth is hidden from the wise and prudent and is revealed to babes instead. The great majority of the wise and noble are ignored, while the weak, the base, the despised, are called and saved. Harlots and publicans are sweetly compelled to come in to the gospel feast, while self-righteous Pharisees are suffered to perish in their immaculate morality. Truly, God is “no respecter” of persons or he would not have saved me.
That the Doctrine of Reprobation is a “hard saying”—to the carnal mind is readily acknowledged—yet, is it any “harder” than that of eternal punishment? That it is clearly taught in Scripture we have sought to demonstrate, and it is not for us to pick and choose from the truths revealed in God's Word. Let those who are inclined to receive those doctrines which commend themselves to their judgment, and who reject those which they cannot fully understand, remember those scathing words of our Lord's, “O fools, and slow of heart to believe all that the prophets have spoken:” {#Lu 24:25} fools because slow of heart; slow of heart, not dull of head!
Once more we would avail ourselves of the language of Calvin: “But, as I have hitherto only recited such things as are delivered without any obscurity or ambiguity in the Scriptures, let persons who hesitate not to brand with ignominy those Oracles of Heaven, beware what kind of opposition they make. For, if they pretend ignorance, with a desire to be commended for their modesty, what greater instance of pride can be conceived, than to oppose one little word to the authority of God! as, 'It appears otherwise to me,' or 'I would rather not meddle with this subject.' But if they openly censure, what will they gain by their puny attempts against heaven? Their petulance, indeed, is no novelty; for in all ages there have been impious and profane men, who have virulently opposed this doctrine. But they shall feel the truth of what the Spirit long ago declared by the mouth of David, that God 'is clear when he judgeth'. {#Ps 51:4} David obliquely hints at the madness of men who display such excessive presumption amidst their insignificance, as not only to dispute against God, but to arrogate to themselves the power of condemning him. In the meantime, he briefly suggests, that God is unaffected by all the blasphemies which they discharge against heaven, but that he dissipates the mists of calumny, and illustriously displays his righteousness; our faith, also, being founded on the Divine Word, and therefore, superior to all the world, from its exaltation looks down with contempt upon those mists” (John Calvin).
In closing this chapter we propose to quote from the writings of some of the standard theologians since the days of the Reformation, not that we would buttress our own statements by an appeal to human authority, however venerable or ancient, but in order to show that what we have advanced in these pages is no novelty of the twentieth century, no heresy of the “latter days” but, instead, a doctrine which has been definitely formulated and commonly taught by many of the most pious and scholarly students of Holy Writ.
”Predestination we call the decree of God, by which he has determined in himself, what he would have to become of every individual of mankind. For they are not all created with a similar destiny: but eternal life is foreordained for some, and eternal damnation for others. Every man, therefore, being created for one or the other of these ends, we say, he is predestinated either to life or to death”—from John Calvin's “Institutes” (1536 AD) Book III, Chapter XXI entitled “Eternal Election, or God's Predestination of Some to Salvation and of Others to Destruction.”
We ask our readers to mark well the above language. A perusal of it should show that what the present writer has advanced in this chapter is not “Hyper-Calvinism” but real Calvinism, pure and simple. Our purpose in making this remark is to show that those who, not acquainted with Calvin's writings, in their ignorance condemn as ultra-Calvanism that which is simply a reiteration of what Calvin himself taught—a reiteration because that prince of theologians as well as his humble debtor have both found this doctrine in the Word of God itself.
Martin Luther is his most excellent work “De Servo Arbitrio” (Free Will a Slave), wrote: “All things whatsoever arise from, and depend upon, the divine appointments, whereby it was preordained who should receive the Word of Life, and who should disbelieve it, who should be delivered from their sins, and who should be hardened in them, who should be justified and who should be condemned. This is the very truth which razes the doctrine of free will from its foundations, to wit, that God's eternal love of some men and hatred of others is immutable and cannot be reversed.”
John Fox, whose Book of Martyrs was once the best known work in the English language (alas that it is not so today, when Roman Catholicism is sweeping upon us like a great destructive tidal wave!), wrote:—”Predestination is the eternal decreement of God, purposed before in himself, what should befall all men, either to salvation, or damnation”.
The “Larger Westminster Catechism” (1688)—adopted by the General Assembly of the Presbyterian Church—declares, “God, by an eternal and immutable decree, out of his mere love, for the praise of his glorious grace, to be manifested in due time, hath elected some angels to glory, and in Christ hath chosen some men to eternal life, and the means thereof; and also, according to his sovereign power, and the unsearchable counsel of his own will (whereby he extendeth or withholdeth favour as he pleases), hath passed by, and foreordained the rest to dishonour and wrath, to for their sin inflicted, to the praise of the glory of his justice”.
John Bunyan, author of “The Pilgrim's Progress,” wrote a whole volume on “Reprobation.” From it we make one brief extract:—”Reprobation is before the person cometh into the world, or hath done good or evil. This is evidenced by #Ro 9:11. Here you find twain in their mother's womb, and both receiving their destiny, not only before they had done good or evil, but before they were in a capacity to do it, they being yet unborn—their destiny, I say, the one unto, the other not unto the blessing of eternal life; the one elect, the other reprobate; the one chosen, the other refused.” In his “Sighs from Hell,” John Bunyan also wrote: “They that do continue to reject and slight the Word of God are such, for the most part, as are ordained to be damned”.
Commenting upon #Ro 9:22 “What if God willing to show his wrath, and to make his power known, endured with much longsuffering the vessels of wrath fitted to destruction” Jonathan Edwards (Vol. 4, p. 306—1743 AD) says, “How awful doth the majesty of God appear in the dreadfulness of his anger! This we may learn to be one end of the damnation of the wicked.”
Augustus Toplady, author of “Rock of Ages” and other sublime hymns, wrote: “God, from all eternity decreed to leave some of Adam's fallen posterity in their sins, and to exclude them from the participation of Christ and his benefits.” And again; “We, with the Scriptures, assert: That there is a predestination of some particular persons to life, for the praise of the glory of divine grace; and also a predestination of other particular persons to death for the glory of divine justice—which death of punishment they shall inevitably undergo, and that justly, on account of their sins”.
George Whitefield, that stalwart of the eighteenth century, used by God in blessing to so many, wrote: “Without doubt, the doctrine of election and reprobation must stand or fall together…I frankly acknowledge I believe the doctrine of Reprobation, that God intends to give saving grace, through Jesus Christ, only to a certain number; and that the rest of mankind, after the fall of Adam, being justly left of God to continue in sin, will at last suffer that eternal death which is its proper wages”.
”Fitted to destruction.” {#Ro 9:22} After declaring this phrase admits of two interpretations, Dr. Hodge—perhaps the best known and most widely read commentator on Romans—says, “The other interpretation assumes that the reference is to God and that the Greek word for 'fitted' has its full participle force; prepared (by God) for destruction.” This, says Dr. Hodge, “Is adopted not only by the majority of Augustinians, but also by many Lutherans.”
Were it necessary we are prepared to give quotations from the writings of Wycliffe, Huss, Ridley, Hooper, Cranmer, Ussher, John Trapp, Thomas Goodwin, Thomas Manton (Chaplain to Cromwell), John Owen, Witsius, John Gill (predecessor of Spurgeon), and a host of others. We mention this simply to show that many of the most eminent saints in bygone days, the men most widely used of God, held and taught this doctrine which is so bitterly hated in these last days, when men will no longer “endure sound doctrine;” hated by men of lofty pretensions, but who, notwithstanding their boasted orthodoxy and much advertised piety, are not worthy to unfasten the shoes of the faithful and fearless servants of God of other days.
Tags: Sovereinity of God
